Silppua

Elämä on kuin Prahan suurin kirpputori Kubovissa (keltainen metrolinja) Vierekkäin on hääpuku ja muuttorisaha, työn sankari -rintaneuloja, eläinten kalloja ja ylipäätään kaikkia kuviteltavissa olevia esineitä. Päässymaksu on 20 koronaa ja  ainoa mitä lopulta ostin oli rasvainen, epäterveellinen  "herkku" nimeltä langos. Hylkään viiimeisen yksityiskohdan metaforasta, ja jaan tätä silppua vähän tännekin!

Perheenjäseneni suurinta hupia on kuulemma bongailla kirjotusvirheitä täältä ja todeta, että "ei se osaa enää suomea".  Tänään kävin opettamassa suomea Kaarlen yliopistossa, haha! Tyypit osaavat kahden vuoden opiskelun jälkeen paljon kielioppia, mutta puhekielelle ei juurikaan jää aikaa. Niinpä pidin opetustuokioni siitä, ja huomenna vielä toistamiseen. Päädyin siis suomen laitokselle sattumien kautta, mutta tyyppillisempää on osallistua Tandem-ohjelmaan, jossa kaksi henkilöä opettavat toiselle omaa äidinkieltään. Muutamalla suomalaistyttöllä on melkoisen huonoja kokemuksia "kielenoppijoista", mutta löysin itse aivan huippumukavan tsekkiläisen tandemin, joka on tulossa suomeen vaihtoonkin.

Minulle opettaminen oli itseasiassa suorastaan terapeuttista: on oikeasti ihmisiä, jotka opiskelevat minun kieltäni eivätkä vain päivittele kuinka vaikeaa se varmasti on ja kuinka vähän ihmisiä sitä puhuu. Siinä missä slaavilaiset ja romaaniset kielet jne. ovat oma perheensä, suomi on kovin yksinäinen kieli. Välillä tuntee olevansa kotoisin periferiasta, ja oma äidinkieli on muille eksoottinen kuriositeetti. Jumalauta.

Olen havainnut, että Amerikkalaisten opiskelumentaliteetti on todellakin toisesta maanosasta. ECES-kurssit ovat eurooppalaisnäkökulmasta työläitä, kun taas jenkit ihmettelevät, kuinka joka tunnille ei tarvitse kirjoittaa mitään. Kaksi esitelmää vaanii liian lähellä, ja viikonlopun ratoksi on myös kaksi mid-term esseetä.  En oikein osaa olla amerikkalaisten kanssa, välillä tuntee itsensä tosi estyneeksi ja tylyksi, kun ei esim. hymyile koko ajan. Tsekkien ja vaikka ranskalaistenkin seura tuntuu sitten paljon kotoisammalta. Jos joku kysyy, mitä kuuluu, tsekkiläisen etiketin mukaan saa vuodattaa kaikki murheensa. Ihan kamalaa, mutta ei niin kamalaa kuin suomalaisilla, sillä maaliskuun loppussa täällä on jo melkein kesä ja olut, olut on halpaa. (Olenko tähdentänyt tätä seikkaa niin perusteellisesti kuin jokaisen Praha-blogissa kuuluu? )


Jos olisin journalisti, joka kirjoittaisi oikeasti jostain merkityksellisestä tai shokeeraavasta, miltä kuulloisi otsikko: "Tsekin poliisi suihkutti pippurikaasulla asuntolan köytävillä juhlineita opiskelijoita"?  En itse ollut paikalla, mutta ihmiset ovat olleet todella järkyttyneitä voimakeinoista. Sitkeimmät juhlijat jatkoivat ala-aulaan jossa meno jatkui, ja  vastaanoton noin 70-kymppinen nainen tappeli jonkun opiskelijan kanssa. Ah Hostivar, käsittämätön paikka. Kukaan ei oikein välitä mitä siellä tapahtuu. Vaihtarit asuvat
siellä vain hetken ja vastuuttomimmat heittelevät huonekaluja viidennestä kerrokseta.

...Ja viimeksi kun kävin siellä tapaamasta egyptiläistuttuani,  romanialainen tyttö kurkkaisi peiton alta, ja  tarjosi kuolemattomuutta jos saisi hieman puraista. En kerro kuinka kävikään!