Todettakoon alkuun realiteetit: joskus on aika kurjaa myös. Sitä lymyää yksin kotona. Kämppiksistä ei ole seuraa, eikä niiden olinpaikastakaan tietoa. Tiskivesi pitää kantaa ämpärillä, ja naamakirjan valossa välttelee niin tiskejä kuin kaikki tekemättömiä koulutöitäkin.
Joskus sitten on elokuvallista ja ihanaa, niin kuin vaikka tänään. Tarkkailtiin koko päivä ihmisiä ja heidän käyttäytymistään Námestí Mírulla.(Rauhan aukiolla) Pelin idea on arvata mitä he tekevät seuraavaksi, ja samalla kuvitella pätkä heidän elämäntarinaansa. Kannattaa kokeilla, koukuttavaa! Huomattiin, että katedraalin edusta on erittäin suosittu treffipaikka. Sopivaa on myös koittaa päätellä ketkä ovat sokkotreffeillä. Surullisinta oli mies, joka odotti ruusun kanssa, eikä kukaan tullut, ja lopulta hän lähti allapäin. Mutusteltiin pizzaa, ja sitten huomattiin seuralaiseni kanssa, että oltiin treffeillä itsekin. Sen jälkeen onkin olennaista vaeltaa aina vanhaankaupunkiin asti etsien kahvilaa, joka ei voi tietenkään aiemmin löytyä, sillä kävellessä on puhuttava koko ajan, niin että kaikki muuttuu yhdeksi assosiaatioden virraksi, josta sitten joskus on hypättävä ratikkaan ja kotiin, jossa sitten ei voi vastustaa kirjoittamasta pientä blogitekstiä, joka on ehkä liian henkilökohtainen, mutta enemmän kuitenkin tosi-tosi taiteellinen ja tiivistää universaalisti kevään tunnun.
Ja nyt kutsuu tiskivuori.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti