Ei kai tämä blogi uhkaa kuolla? Syy on se, että elo Prahassa on asettunut uomiinsa, omanlaisekseen arjeksi. Samosin taannoin vaihto-blogien runsaudensarvea ja etsin vertaistukea siihen, että parin kuukaeden päästä pitäsi ainakin ajatuksen tasolla alkaa sopeutua takaisin kotimaahan. EI HALU. Pitää ottaa kuvia Vrsovicen huudeilta koulumatkan varrelta, ja kukkivista puista ja kaikesta. Tässä on mun päivittäinen ratikka kakskakkonen saapuu Ruská -pysäkille. (Päätepysäkillä siinä ammuttiin mies, enkä ole vieläkään täysin toipunut tiedosta..). Huomatkaa myös siekailemattomasti suuteloivat tsekit, julkisesti hempeilevät kaikenikäiset pariskunnat ovat selkeästi kulttuuriero verrattuna Suomeen.
Prahassa kun tuntee jo olevansa kotikulmilla, olen nyt pyrkinyt reissaamaan kun siihen on tilaisuus. Puolan reissu yöjunineen, jälleennäkemisineen, katedraaleineen, kynttilöillä valaistune bubeineen, raflaavine w-kirjaimineen, keskityisleireineen, suolakaivoksineen kaikkineen olisi todellakin oman merkintänsä arvoinen.
Pääsiäistä lähden viettämään kaverini luokse Budapestin! Pääsen siis tutustumaan paitsi kaikkien hehkuttaman kaupunkiin, myös ihkaoikeaan unkarilaiseen perheeseen.Matkustan yksin Slovakian halki, jännää myös se!
Nyt sitten niinku kommentteja, että blogi puuskuttais vielä loppumetrit !
