Nyt kun olen saapunut Prahaan viikkoa ennen orientaatioviikon tohinaa rakennan täällä pikkuhiljaa omaa elämääni kaikessa rauhassa. Valmiina on tuttuja paikkoja, kourallinen tuttuja ihmisiä, dodry den ja dekuju (päivää, kiitos) On taas kiva matkustaa ratikalla, kulkea ihmisvilinässä ja kapeilla kujilla.
Arkimaanantaina lentokentällä oli paljon salkkuja ja jakkupukuja, sekä yksi vaihtari bisness-matkalaisten keskellä. Ei käy kateeksi, varmasti majoittuvat samanlaisessa mukavassa, mutta hajuttomassa ja mauttomassa hotellissa minne ikinä lentävät. Sinne minne minä menen, siellä ainakin on haju. Kyllä, päätin siis oppia elämää tähtäämällä Hostivar-konkariksi, joka voi ylpeydellä kertoa asuneensa kaikissa kompleksin rakennuksissa, tai sitten etsin edelleen huonetta muualta, kuka tietää?
Muistelen nostalgialla onnenpäiviä kun asuin vielä ykkösrakennuksessa, jossa yleisvaikutelma oli siisti, tai ainakin ennen minua ja silloista kämppistäni Marenia. Kolmosrakennuksen seitsemännestä kerroksesta aukenee kyllä mukava maisema yli kaupungin valomeren, mutta seinissä maali lohkeilee ja kylppärin ovenkahva jää käteen, käytävä se vasta ankea on ja kunnollista peiliäkään ole. ( varokaa vaan, ryhdyn varmaan muotibloggaajaksi ja kuvaan kaikki mahdolliset variaatiot päivän asusta, 20kg matkalaukku on lähinnä vaatteita täynnä) Tämän kaiken olisi kestänyt, mutta sitten menin suihkuun. Se oli rämä, vesi suihkusi holtittomasti ja levisi kylpyhuoneen oven alitse eteiseen aiheuttaen pienen tulvan. Not good. Nyt minulla on siis aavistus hajun alkuperästä; kosteudesta, jossa elämä versoo.
Ihmiset ovat hyvä puoli ja heitä tulee pian lisää. Naapureita ei ole vielä kovinkaan monta, mutta olen tutustunut niihin vähän, ja se piristi kummasti. Kiitos saksalaisen tyypin, pääsin nettiin! En ole myöskään opiskellut espanjaakaan turhaan, sillä kerroksemme espanjalainen puhuu, noh, espanjaa. Hän haluaa oppia englantia täällä, mutta että kuilu paikallisiin voi jäädä melko syväksi.
Asuntolaan on auennut myös ruokala. Menzassa tirisee kana a'la 30 korunaa (1,20 euroa) johon kasvisyöjänä en tietenkään iskenyt hampaitani. Heikonlainen toivo elää, että joskus vielä jotain vihannestakin tiristelisivät. Sen sijaan lempparikasvisravintolaani (okei, ainoaan, missä olen Prahassa käynyt, mutta silti kivaan) Country life'n voi aina, tänäänkin luottaa. Haittapuoli on, että siellä tulee herkästi lapettua lautaselle keko kaikkea hyvännäköistä ja punnituksessa hinta on sitten enemmän kuin piti.
Hain tänään opiskelijakortin. Toimisto oli aivan keskellä vanhankaupungin turistihälinää, ovikin oli ovelasti naamioitu viereisen ravintolan menulla. Jonossa oli vuoronumeroiden mukaan 100 henkeä edellä, mutta paluu parin tunnin päästä osoittautui menestykselliseksi taktiikaksi. Operaation jälkeen kävimme suomalaisen Sannan Kubistisessa kahvilassa ja tuntui taas oikein mukavalta olla Prahassa. Ajattelimme kuitenkin tehdä muutaman päivän reissun toisaalle, suunta hahmottuu sen mukaan missä bussissa on tilaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti