Mari není v Praze

Viimeisenä päivänäni käytiin viimein Kafkan haudalla Zizkovin juutalaisella haustausmaalla (vihreä metrolinja, asema Zelivského). Vihreät muratit kiemurteli kaikkialla vanhojen hautakivien ympärillä, ilma oli raskas ja tunnelma salaperäinen. Myöhemmin olen varmasti paraskin Praha-vinkkiautomaatti, mutta nyt viimeiset vajaat pari viikkoa olen keskittynyt kummastumaan kotimaasta, ja siitä kuinka erilaisiin asioihin nyt kiinnittääkään huomiota. Tämä blogi oli  kuitenkin blogi ajasta Prahasta, ja se on kunnianarvoisasti vetäytyvä - noh hautakivensä varjoon lepäilemään.

kuva täältä















Mitä pelkään eniten on, että saan iskun päähäni ja unohdan kaiken, mitä kuluneessa noin kymmenessä kuukaudessa on ehtinyt tapahtua. Vaikka en osaa kuvitella Prahaa parempaa paikkaa viettää elämän huolettomin ja ajoittain holtittominkin vuosi paradoksaalisesti juuri Praha oli minulle myös vastoinkäymisten näyttämö - sarjassamme hetkiä, jotka opettivat minulle paljon itsestäni, mutta joita ei onneksi tarvitse elää enää uudelleen.

Prahan tunnelmaa ja ihmisiä on mahdoton ikivä,  mutta en silti ollut erityisen onneton lähtiessäni. On sanontoja ajasta ja kirjoista ja luvuista, ja tiettyjen ihmisten ja paikkojen kanssa on tunne, että tulee tapaamaan uudestaan Elämä kotona saattaa näyttää samalta kuin ennen, mutta jotain ratkaisevaa omassa pääkopassa on tapahtunut. Toivon, että olen muuttunut sopivassa määrin sellaiseksi, että elämä on jännittävää mihin se viekään. Suomeen palattuani tein mm. seikkailuretken Helsingin lähiöihin.

Kun vietimme läksiäsiäni Riegovy Sadyssä (Puisto Vinohradyssa, Italska-ratikkapysäkki)  ihmiset laskivat ilmaan lyhtyjä jotka leijailivat Prahan ylle pimenevässä illassa. Siihen mielikuvaan haluan jäädä, mutta hei ! Jos olet esim. lähdössä Prahaan vaihtoon ja kysyttävää ilmenee, älä hesitoi kommentoida tänne tai lähestyä s-postilla mahehati (at) jyu.fi



Kiitos lukijat, ja anteeksi tämä epäsuhtainen sekameteli!

<3: Mari